Joulukuusi helposti kotiinkuljetuksella

21.10.2021

Joulu on pian täällä! Havusen kautta joulukuusen hankkiminen on helppoa, ja kotiinkuljetuksen myötä prosessi helpottuu entisestään, kun joulutunnelman saa loihdittua pienemmällä vaivalla. Myös kotiinkuljetus on yleistynyt, ja on entistä tavallisempaa tilata ostoksensa suoraan kotiovelle.

Ihmisillä on kova kiire ja jouluvalmisteluihin jää aina liian vähän aikaa. Pitää ehtiä hankkia lahjoja, lähettää joulukortteja, valmistaa ruokia etukäteen, leipoa, koristaa kotia ja siivota. Jos arki venyy ja paukkuu, mikäs sen helpompaa, kuin antaa muiden hoitaa kuusen kuljetus kotiin. Jouluinen tunnelma syntyy vähemmälläkin stressaamisella ja vaivalla. Päämääränä on kuitenkin jouluna rauhoittua ja rentoutua.

Joulukuusi osana jouluperinteitä

Joulu on ikivanha juhla. Tiesitkö, että joulukuusilla on keskuudessamme pitkä perinne? Tarinoiden mukaan perinne joulukuusen hankkimisesta saapui Suomeen 1800-luvulla ja yleistyi entisestään 1900-luvun alussa.

Monen mielestä kaikkein ihaninta joulussa ovat ne pienet erityiset hetket, joissa on suuri tunnelataus. Toiset taas sanovat, että parasta on koristella kuusi ja laittaa lahjapaketteja kuusen alle. Moni muistaa myös, kun kuusi tuodaan ensimmäistä kertaa sisälle. Sille paikan katsominen ja sen koristelu ovat uniikkeja koko perheen yhteisiä juttuja.

Joka tapauksessa joulukuusi on monelle merkityksellinen asia ja iso osa joulua. Osa luo parhaillaan omia jouluperinteitä, osa taas noudattaa lapsuuden joulujen tapoja ja rituaaleja. Monihan sanoo, että tuntuu, että lapsuudenmuistoista on vain pieni hetki. Perinteet ovat perheissä osa joulun rauhaan laskeutumista. Lapsuudessa joulukuuhun kuului niin monia jouluun liittyviä asioita, että joulutunnelmaan oli varmuudella virittäytynyt ennen aattoa. Joulua oli saanut kuulla, haistella, maistella ja nähdä kaikilla aisteillaan jo hyvissä ajoin ennen joulun juhlapäivää. Joulu ei ollut vain jouluaatto vaan koko joulukuu sitä ennen. Joulu on tehty odotuksesta ja tarinoista. Monelle joulu antaa myös toivoa, sillä se valaisee pimeintä aikaa.

Minkä kokoinen kuusi sopii teille parhaiten?

Joulukuusi tuo joulun, ja se on kodin sydän joulun aikaan. Valitse mieleisesi joulukuusi valikoimastamme ja lisää tilaukseen tarvittaessa sopiva kuusenjalka sekä kuusipussi. Joulu on jo pian ovella, ja kodeissa jouluvalmistelut lähestyvät. Aloita joulun suunnittelu jo nyt! Mitkä tuovat sinulle joulumielen? Tästä pääset verkkokauppaamme tilaamaan kuusen kotiin.

Kuusen korkeus on hyvä olla noin 0,5 metriä matalampi kuin huonekorkeus. Aina kannattaa myös muistaa, että jalka vie korkeutta ja latvatähdelle on hyvä jättää tilaa. Joulukuusi saa näin arvoisensa paikan, eikä näytä siltä, että se olisi ahdettu liian pieneen tilaan.

Havusella on kattava valikoima. Meiltä löytyy pieniä kuusia, jotka sopivat pöytäkuusiksi tai vaikka lasten huoneeseen. Isoimmat kuusemme ovat korkeudeltaan noin 2,5 m, ja niillä on helppo täyttää laajempikin tila. Koristele kuusi haluamallasi tavalla käyttämällä joulupalloja, kimalletta, joulukuusen valoja, tai tonttuja – vain mielikuvitus on rajana.

Kuusemme ovat lajikkeeltaan suomalaisia metsäkuusia. Kuuset ovat joulukuusiksi kasvatettuja, vuosien varrella muotoon leikattuja puita. Jos sinulla on lahjakortti, muista lisätä koodi ostostilanteessa.

Miten kuusen kotiinkuljetus toimii?

Kuusen voi kätevästi tilata kotiinkuljetettuna. Jos hyödynnätte kotiinkuljetusta, on teillä myös jouluna yksi vaiva vähemmän. Moni on myös kyllästynyt imuroimaan autoa neulasista hakureissun jälkeen. Kaikkihan meistä tiedämme, että yksi imurointi kerta ei ikinä riitä, vaan neulasia löytyy vielä vappunakin. Teidän ei myöskään tarvitse miettiä, miten kuusi mahtuu autoon.

Toimitamme Uudellamaalla, Turussa, Tampereella, Oulussa ja Lahdessa. Kuljetuksen hinta on 20 euroa. Toimitamme useana päivänä, joista varmasti löytyy teille sopiva ajankohta.

Voit noutaa haluamasi kuusen myös myyntipisteistämme , joita on kattavasti kautta maan.

Yrityslahjaksi kuusilahjakortti

Tiesitkö, että kauttamme voit myös tilata kuusilahjakortin henkilöstölle, asiakkaille ja yhteistyökumppaneille.

Joulun kiireitä helpottaa myös se, että lahjakortti toimii samalla myös joulukorttina. Lahjakortilla tilatun kuusen saa myös kotiinkuljetettuna.

Joulukuusi lahjana on erilainen ja ekologinen tapa muistaa, eikä se jää joulun jälkeen nurkkiin pyörimään. Istutamme myytyjä joulukuusia kohden uusia männyn taimia vanhalle turvesuolle hiilinieluiksi. Myös joulukuusilahjakortin voi vaihtaa halutessaan ilmastitekoon.

Kuusi on kyllä se, mikä tuoksullaan ja komeudellaan kruunaa joulun. Havusen joulukuusilahjakortti on hyödyllinen ja helppo lahja. Lähes jokaiseen kotiin hankitaan joulukuusi joka tapauksessa – miksei siis lyödä kahta kärpästä yhdellä iskulla ja antaa tarpeellista turhakkeen tilalle?

Tulevanakin jouluna korostuu läheisten kanssa vietetty aika – ja mikäs sen ihanampaa, kuin nauttia rakkaiden seurasta ja joulun tunnelmasta. Perinteet ja joulun valmistelut tuovat tunnelman ja nostavat aaton oikeaan arvoonsa.

OTA YHTEYTTÄ

YRITYS

Q-Trading Oy
Nousiaistentie 4 LT
00280 Helsinki

myynti(at)havunen.fi

Y-tunnus: 2555033-2

Verkkolaskuosoite: 003725550332
Operaattori: Apix Messaging Oy
Operaattoritunnus: 003723327487

Tietosuojaseloste

Töihin havuselle

MYYNTI

Joni Linnamies

Joni Linnamies

lahjakorttiasiat ja asiakaspalvelu

050 466 7407
joni(at)havunen.com

Olli Kinnunen

Olli Kinnunen

toimitusjohtaja

Timo Tammenaho

Timo Tammenaho

myyntijohtaja

Rudi

Rudi

kuusikoira