Lämpimät kiitokset Havuselle yhteistyöstä Kuusipuiston osalta jouluna 2021!

Lämpimät kiitokset Havuselle yhteistyöstä Kuusipuiston osalta jouluna 2021!

Jokavuotinen Kuusipuisto sai ”nousta” Soukan kappelin pihalle tänäkin vuonna. Koronan vuoksi se oli taas yksi harvoista tapahtumista, jotka pystyttiin järjestämään ilahduttamaan ihmisiä pimeässä talvessa. Saimme tänäkin vuonna Havuselta lahjoituksena ihanat, tuoksuvat kuuset. Tällä kertaa koristelijoita tuli 16 kuuselle – enempää ei pihaan mahdu! Koristelijoina oli yrityksiä, perheitä, naapurustoja, järjestöjä,..

Kuusten pystytyksessä oli haasteita, kun maa ehti jäätyä juuri edellisellä viikolla. Hyvin kuuset kuitenkin pysyivät pystyssä rautajalkojen ja kylttitelineiden tuella sekä usean ohikulkeneen seurakunnan työntekijän tai vapaaehtoisen kohennuksella. Ensi vuonna hakataan jalat maahan jo lokakuussa…

Jouluksi kuuset arvottiin koristeineen vähävaraisiin tai muuten haasteellisessa elämäntilanteessa oleviin perheisiin. Yksi kuusensaaja kiitteli näin:

nää vuodet on ollu mulle niin vaikeita, että jouluna nää kuuset on olleet mulle se toivon antaja, että mua kannatellaan ja mä voin selvitä näistä  raskaista ajoista ja en oo yksin niiden keskellä.”

On todella hienoa, että Kuusipuisto-projekti voi näin kannatella ihmisten arkea. Ilman Havusten kuusten lahjoitusta ja yhteistyötä koristelijoiden kanssa emme tähän pystyisi. Siksi suurkiitos teille mukanaolosta!


Lämpimin kiitoksin,

Tanja Routama
perhetoiminnanohjaaja
Espoonlahden seurakunta