Joulukuusien
viimeistelyleikkaukset

27.9.2018

Hau!

Kesälomat on nyt pidetty ja vaativat työtehtäväni jatkuvat. Isäntäkin yritti selvästi lusmuilla helteiden keskellä, mutta sain usutettua hänet taas töihin kuusipellolle. Pellolle päästyämme pidämme aina tuumaustauon ja teemme toimintasuunnitelman. Ehdotan isännälle, kaksi tuntia leikkuutyötä, kaksi tuntia palloja. Ei mennyt taaskaan läpi. Rauh!

Elokuun alussa joulukuusien kasvukausi alkaa olla päätöksessä ja olikin siis sopiva aika suorittaa tänä vuonna myyntiin tulevien joulukuusien viimeistelyleikkuut.

Osoitin isännälle korkeat laatuvaatimukseni täyttävät kuuset ja isäntä viimeisteli ne leikkaamalla turhan liikakasvun pois. Kylläpä tuli hienoja puita, pakko ihan ulvoa! Ja isoja! Paljon oli perinteisiä tuuheita, mutta myös paljon kysyttyjä kaupunkilaiskoirien koteihin sopivia kapeita kuusia. Semmoisia, jotka menevät sopivasti seinän viereen eivätkä täytä isoa tilaa. Itse tykkään tuuheista, semmoisista missä on paljon nameja alaoksilla. Tykkään myös paljon kanasta, naapurin pystykorvasta ja uimisesta. Ja palloista.

Leikkasimme kuusia vajaan viikon ja sitten teimme lavat valmiiksi joulukuusien kaatoa varten. Joulukuuset lähtevät viljelmältä tehokkaimmin kun ne laitetaan kaadon jälkeen muoviverkkoon. Verkotetut kuuset pakataan isolle kuormalavalle, jossa on reunat. Sitten kun lavat ovat täynnä kuusia niin ne nostetaan traktorilla kuorma-auton lavalle. Pressut vielä kiinni kuusten suojaksi ja eikun myyntipaikoille. Varmasti tuoreita!

Onneksi nuori alamaiseni, labradorinnoutaja Onni-koira oli myös apunani. Sillä on tosin aina niin paljon asiaa, että töihin on vaikea keskittyä.

Vielä ennen joulukuussa tapahtuvaa puiden kaatoa, tämän joulun kuusipuut pitää vielä merkitä. Sen me jätämme marraskuulle, jotta voimme tehdä vielä viimeisen karsinnan ja saada myyntipisteillemme vain kaikista parhaimmat kuuset. Palataan myöhemmin! Hau!

OTA YHTEYTTÄ

YRITYS

Q-Trading Oy
Nousiaistentie 4 LT
00280 Helsinki

myynti(at)havunen.fi

Y-tunnus: 2555033-2

Verkkolaskuosoite: 003725550332
Operaattori: Apix Messaging Oy
Operaattoritunnus: 003723327487

Tietosuojaseloste

Töihin havuselle

MYYNTI

Joni Linnamies

Joni Linnamies

lahjakorttiasiat ja asiakaspalvelu

050 466 7407
joni(at)havunen.com

Olli Kinnunen

Olli Kinnunen

toimitusjohtaja

Timo Tammenaho

Timo Tammenaho

myyntijohtaja

Rudi

Rudi

kuusikoira